sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Onnea Ako

Raasillan B-pentueen Ako,Raasillan Brownsugar,oli eilen näyttelyssä  Tuomarinkartanossa ja hienosti koirapoika pärjäsi kovassa seurassa :ERI,SA,sertifikaatti ja CACIB .Ako oli rotunsa paras eli ROP.Upeaa Ako!
Annetaan kuvan kertoa
 
 Ako kävi lonkka-,kyynär-, selkä- ja polvitarkastuksessa,kaikki tulokset hyviä.Hienoa!
Tästä on hyvä jatkaa Akon mieliharrastusta,agilityä.Monta onnenrapsutusta Ako!Myös Jennille paljon onnea!

Pennut oppivat uusia asioita joka päivä.Nyt pentulaatikon hieman matalampi etuseinä onnistui ylittää ja niinpä meidän piti parannella pentuhuoneen kalustusta.Tietokoneen johdot piti piilottaa.Pennut osaavat jo herättyään käydä pissillä laatikon toisessa laidassa olevalla paperilla,ainakin melkein.


                                                           Sale ja Sumo eli Raasillan Champagne ja Cruiser

 
 Pentulaatikon pesun ajan pennut ovat olleet pesuvadissa.Nyt piti siirtyä suurempaan, eli Ropan petiin.
Pennut hyväksyivät hyvin uuden väliaikaisen paikan.

 
Selma on keksinyt hyvän baaripaikan;selänpuolella ei ole tungosta
 
 
                                                     Vipinää pentulaatikon ulkopuolella 

Lauantaina meillä kävi mukavia vierailijoita.Unkarilainen Zsofi,agilitykouluttaja,jolla on itsellään parssoneita,piipahti katsomassa näitä roturisteytyspentuja.Kaisa E oli poikien kanssa mukana,  sekä Kati.Oli mukava tavata nk parsson-ihmisiä,onhan tässä pentueessa puolet sitä rotua.
Ja loppuun iltasäpinäkuvia.Pennut pyörittelevät jo palloa

 
 

Sale ja Selma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti