sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Raasillan Adamas eli Oton kuvaterveiset

Elsie lähetti muutaman kesäisen kuvan Otosta.


                                   Otto pitää naapurin pikkumiehestä yli kaiken.Odottavan aika on pitkä!

                                      Tulihan se!  Parhaat kaverit

                                      Oman parvekkeen vahtiminen kuuluu Oton hommiin.Ohikulkevia,ei-mieleisiä nelijalkaisia, Otto
                                      ei jätä ilman mielipidettä   .

                                           
                                      Otto on tempperamenttinen,lapsirakas ,avoin uros.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Koiran onnea

Lapsiperheessä koiran rooli voi olla hyvinkin monenmoinen.
Raasillan Breathwayn eli Jalon kotona on nuori neiti Judit,joka välillä kaipaa kaveria leikkiin.Siis "pikkuveli" mukaan ja leikki voi jatkua.Vauvakoiran elämä ei Jaloa huolestuttanut!


Johanna kertoi vielä ,että "Punahilkka ja susi" leikkiin ei Jalon enää pitänyt osallistua!
Länderi sopeutuu hienosti myös lapsiperheen elämään,kunhan koiran asema on oikea ja  pikkuihmiset muistavat yhteiselämän säännöt .


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Ruskaa ja merenrantaa

Olimme pidennetyn viikonlopun Tammisaaressa.Ruska oli ehtinyt myös sinne ja niinpä kävimme ihailemassa sitä Ramsholman lehdossa ja jatkoimme Högholmaan asti.Taas piti opetella siivosti kävelemistä yhtäaikaa neljän talutettavan kanssa .Aluksi kyllä hihnat menivät solmuun ja taluttaja oli hienosti siinä kaikkien hihnojen keskellä umpisolmussa....mutta lopuksi kaikki osasivat kävellä hienosti omassa paikassa !Harjoitus tekee mestarin!






Tammisaari on mukava pieni kaupunki ja viikonloppu helli meitä viimeisillä "kesäisillä" lämpötiloilla.
Hihnalenkit kaupungissa ovat koirien mielestä ihan OK,sillä hajuja löytyy kävelyteiden varsilta varsin monenlaisia.Onneksi olemme löytäneet vielä mainion paikan merenrannasta,josssa koirien on mahdollisuus olla vapaina ja halutessaan myös käydä uimassa.Uintireissu ei kylläkään kiinnostanut ketään koirista,mutta kahlata vielä saattoi.



                                                  Sylmi kolmijalkaisena

                                          Sissi ja Roppa


 
                                       Sissi ja Sylvi






                                 Sitten pari kuvaa ruskasta ja maisemasta
............

                                                             
                                   

Ja koirasta ja ruskasta-Kiiran pää ja Sissin toinen pää!

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kaisa ja Ako ONNEA!

Kaisa,Raasillan Blossom asuu Tanskassa.Kaisa oli näyttelyssä 28.9.13 ja ohessa arvostelu:"17 month old,very good prop,excellent head,very good body,good front angulation,excellent hind angulation,bit close front movement.She has a great temperament" Judge Primoz Peer

Kaisa sai sertin ja Junior Toy Winner-tittelin.Hienoa,Kaisa!

Ako,Raasillan Brownsugar oli 5.10.13 Tuuloksessa näyttelyssä ja tässä arvostelu:"Strong bones,big male,correct body proportions,typical head,correct eyes and ears,very nice top line,correct angulated parallel mover with correct drive."Judge Brita Kremser.


Ako sai Eri,SA,Sert,VSP.Hyvä Ako!
Akon mielestä näyttely oli ihan kivaa,mutta parasta oli Cinqo!(josta tuli ROP!)

Kyllä voi kasvattaja olla tyytyväinen ja varsinkin siitä "käytöspuolesta".Ako oli käyttäytynyt ja esiintynyt  tosi
hyvin,samoin Kaisa.Onnea myös huoltajoukoille!Myös Roppa-mammalta ja Sissi-isosiskolta!

torstai 3. lokakuuta 2013

Raasillan Alea ja Raasillan Anima

Ropan A-pentue täytti 3 vuotta syyskuussa.Nyt on ilo esitellä Wilma.Raasillan Alea







Wilma oli varsinainen akrobaatti jo pentuaikana.Edelleen hyppyvoimaa riittää!Olen myös iloinen siitä,että Wilman kesään kuuluu vilvoittava vesi.Wilma asustaa Helsingissä.Välillä kyllä Suonenjoen mummula saa innokkaan ulkoiluttajan !

Sitten Muru,Raasillan Anima.






Ei ole epäillystäkään,etteivätkö Sissi ja Muru omistaisi samoja geenejä!Pitäähän päiväunilla olla kunnon pehmeä patja.Muru asustaa myös Helsingissä ja tänä keväänä Murun "laumaan " tuli 5 kk kaksijalkainen.Kuulemma hyvin hyväntuoksuinen Murun mielestä.

Muru ja Wilma olivat "ligth-born"ja eli syntyivät täysin vaaleina.Upea tumman punaruskea väri tuli pentukarvan alta.

Mukavaa Syksyä Tytöille!Kiitos huoltojoukoille mukavista kuvista!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Sienisaaliita

Kalenterissa piti kääntää jo lokakuu esille ja ensimmäiset pakkas-yöt ovat nipistelleet kesäkurpitsat ja ahkeraliisat .Syksyinen metsä antaa kuitenkin mukavia saaliita.


Kiira-kanttarellikoira ja jäkälän seassa kasvavat keltaiset jalokivet,kanttarellit

                      Pitihän Sissinkin päästä tutkimaan asiaa.

                                         
                                      Metsästä löytyy monenlaisia sieniä.
                                      Näitä ei laitettu kastikkeeseen!Roppa tarkkana!


"KurpitsaPoika" otettiin talteen.Se painoi 9.2 kg ja siitä tuli hyvää sosetta.Kurpitsan koverrus oli kovaa työtä,mutta lopputulos oli hieno halloween-lyhty.Kuva tosin tulee myöhemmin.

Viikonlopulla kävimme Mikkelissä hyvien ystäviemme luona.Koirillakin oli mukava metsäretki .




Löytyipä muutama suppilokin ja retken jälkeen maistui parasta lähiruokaa!

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Pihkan ensimmäinen näyttely

Annetaanpa Pihkan kertoa:

Huomasin jo perjantaina,että jotain aika jännittävää ja uutta oli ilmassa.Ensinnäkin "kummitäti" Hannele nyppi minua erityisen uutterasti,vaikka mielestäni minun karvani olivat aivan hyvän pituisia.No,eipä se paljon minua haitannut,sainpa taas rapsutuksiakin.Sitten Kaisa kuljetteli kaikkea kummallista autoon edestakaisin,välillä unohti avaimenkin sisälle.Sekään ei minua haitannut.Mutta lauantai-aamuna piti herätä jo ennen kuin oli aurinko noussut ja aamu-ulkoilu ja aamupala olivat aivan liian aikaisin.Se haittasi.Kaisakin oli aika uninen.Sitten menimme autoon ja lähdimme jonnekin.
Hetken ajamisen jälkeen pysähdyimme ja  kasvattajani tuli autoon.Se oli mukavaa.Kasvattajani istui minun vieressäni ja sain kertoa monta juttua ja antaa monta länderi-pusua ennenkuin pysähdyimme taas:Kummitäti tuli myöskin kyytiin.Kohta saavuimmekin perille,mikä oli iso kenttä.Kentän reunuksille oli kokoontunut paljon ihmisiä ja mikä erikoista,siellä oli myös paljon erinäköisiä koiria.Sitten aivan yhtäkkiä Kaisa ja Hannele-kummitäti häipyivät,mutta se ei kasvattajaani häirinnyt ,vaan lähdimme kahdestaan kävelemään.Välillä harjoittelimme taas sitä seisomista ja kauniisti kävelemistä,mutta minua alkoi kovasti huolestuttaa.Kaisaa ja Hannelea ei näkynyt,vaikka niiden haju tuli kahvilasta.Yritin kertoa siitä kasvattajalle Kaikki ne oudot koira olivat ihan  kilttejä ,jotkut vain olivat super-suuria ja haukkuivat tosi kovalla äänellä.Sitten oli tosi pieniä ja nekin haukkuivat.Eivät tosin kaikki
Sitten huomasin tuttuja:Jalo ja Akokin olivat tulleet sinne.Ne ovat minun isoveljiäni.Yksi melkein sukulainen Jyrä,tosin kovin erinäköinen, oli mukava.Sitten vain odotimme siinä kentän laidalla.
Ne hieman erinäköiset sukulaisetkin menivät ensin sinne kentälle..Niitä ei yhtään jännittänyt ja ne hyppivät välillä.Tuomariakin nauratti .Sitten Jalo ja Ako menivät.Ne kävelivät tosi kauniisti eivätkä ollenkaan ärisseet toisilleen..Kasvattajani oli kovin iloinen,kun velipojat esiintyivät hienosti.

                                                  Jalo ja Johanna


                                                Ako ja Jenni


                                Tässä minä olen pöydällä
                                               

Sitten oli minun vuoroni.Minua jännitti kovasti,varsinkin se pöydällä kopelointi.Se tuomari tutki kyllä ihan nätisti,Pidin häntääni ihan kiinni takapuolessani ja tuomari kirjoitti:"Matalalle kiinnittynyt häntä".
Sitten lähdimme kävelemään.Minua jännitti.Välillä esitin toisenlaista kävelyä,peitsausta.Tuomari kirjoitti:"Liikkeessä köyristää lannetta"No toki kun minua jännitti.
Se tuomari kyllä piti minusta,vaikka en pitänyt siitä.Se kirjoitti vielä:"Hyvä tyyppi.Kaunis pää silmät ja korvat,myös ilme .Sopiva rintakehän vahvuus.Tasapainoiset kulmaukset."
Ehkä se olikin ihan kiva tyyppi se tuomari.Se sanoi,että olen erinomainen.Kasvattaja oli tosi tyytyväinen

Sitten tuli se kiva osuus,sain leikkiä Nopsan kanssa.Sen jälkeen leikin Jalon ja Akon kanssa.





Ako kuiskasi,että se olisi paljon mielummin leikkinyt minun kanssani kuin ollut siellä kävelemässä !



Tuomari oli tykännyt Jalosta niin paljon,että se antoi hienon rusetin Jalolle

Ako sai myös erinomaisen maininnan



Ne hauskanväriset sukulaiset saivat leluja palkinnoksi.


Sitten Kaisa ja Hannele löysivät meidät ja siitä minä olin tosi iloinen.Annoin monta pusua Kaisalle