maanantai 30. tammikuuta 2012

Talvi kiristyy

Pakkasen kiristyessä joki alkaa jäätyä umpeen.Viikonlopulla näimme vielä koskikaran pirteänä lentelevän sulan yllä.Sillä eivät varpaat palele! .Näemmeköhän saukon liukumäen tänä talvena



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Sydäntalvea

Pakkanen tuli tänne eteläänkin.Kävimme taas Tammisaaressa,merenlahti alkaa jäätyä.Sulan reunassa käytiin kovaäänistä keskustelua,kuka saisi saaliin.Harmi,että en ehtinyt kameralla sitä ikuistaa.Naakat,korpit ja joku iso lintu tappelivat ilmeisesti naakan jäänteistä.Sissiä meren jää ihmetytti,se lähti juoksemaan innoissaan kohti sulaa.Onneksi länderi tottelee  ja suunta kääntyi rantaa kohti!


 


Kuningattaren lähde on edelleen auki



Kiira löysi taas kepin,kuinkas muuten.Sissiä toki kiinnostaa!




keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Talven kauneutta

Sissin valeraskaus helpottaa,onneksi.Ulkoilu lumimetsässä on välillä vähän hankalaa,lunta kun on 40-50cm ja se on pehmeää.Koirien täytyy hyppiä päästäkseen umpilumessa eteenpäin.Polkuja mennään jono-muodostelmassa.




Joki on vielä auki.

Talven kauneutta

maanantai 23. tammikuuta 2012

Piipitystä

Sissi on raskaana ,tosin vale sellaisessa.Pienen koiran elämä on yhtä piipitystä,pesäntekoa ja perässä kulkemista.Pienten ihmisten äänet lisäsivät Sissin huolta ja vähän väliä vauvoja piti käydä tutkimassa ja hoitamassa.Eli tökimässä lempeästi kuonolla,jos ääni kuulosti huolestumisen tuntuiselta.Hermot meinasivat mennä siihen piipitykseen!Onneksi arki palasi ja Sissiäkin jo helpottaa

Lunta ja hyviä hajuja on koko metsä täynnä,mutta nyt lumikkoa ei ole näkynyt.Eikä ilvestäkään

perjantai 20. tammikuuta 2012

Ilveksen jäljillä ja lumikko pulassa

Talven lumia on tullut tänne eteläänkin ja kaunistahan se on.Tänään lähdimme pitemmälle lenkille ja hienosti koirat avasivat polkuja.Sylvi on ensimmäisenä aukaisemassa ,sitten Sissi.Perää pitää Kiira
Koskikaran sukelluspaikalla näin ilveksen hienon joen ylitys-hypyn jäljet lumella.

Päätin lähteä seuraamaan jälkiä koirien kanssa ja pian ne nousivatkin kallion rinnettä ylös metsään.Jäljet kiersivät isojen kuusien alle,liekö kissa etsinyt mahdollisia jänöjen nukkumapaikkoja.Rämpiminen umpilumessa oli aika rankkaa,mutta koirat eivät siitä piitanneet:joukkoa vetivät Roppa ja Sissi nenä ilveksen jäljissä.Kiirakin oli siirtynyt myös eteeni.
Tulimme ison kaatuneen kuusen luo (se oli kallion reunaa vasten, muistaakseni siinä on joitain irto lohkareitakin)
Jäljet loppuivat ihan yllättäin.Koirat kiersivät puuta ja myös minä ihmettelin ,mihin suuntaan ilves oli jatkanut.
Kunnes kaupunki-ihmiselle välähti:Ilveshän oli siinä ,puun ja kallion lohkareiden alla nukkumassa.Ympärillä 4 tyhmää city-koiraa!Nopeasti jatkoimme matkaa,ennenkuin iso kissa olisi tullut esillehakemaan helppoa saalista!

Loppumatkalla Roppa ja Sissi jäivät etsimään pellon reunaan myyriä.Hetken päästä lumihangesta hyppäsi lumikko!Onneksi ländereillä ei todellakaan ole metsästysviettiä eli huutaessani :"Irti,Sissi " lumikko pääsi jatkamaan.


maanantai 16. tammikuuta 2012

Molskahdus ja jään kauneutta


Tiukka ohitus ja jäinen silta pudottivat Sylvin hyiseen kylpyyn.Onneksi oli valjaat ja nopea Pomo ja niin Sylvi selvisi pelkällä märällä turkilla -tosin lenkki vaihtui takan lämmöstä nauttimiseen.Kiira sai jäädä seuraksi Sylville ja "pikkutytöt"lähtivät seurakseni ihailemaan jäätyvän puron ja Vääräjärven kauneutta





Sissi

Ilves oli käynyt myös ihmettelemässä



lauantai 14. tammikuuta 2012

Pohjoistuulta Tammisaaressa

Käymme Tammisaaressa pari kertaa kuukaudessa ja koirat ovat oppineet paikan ilot ja tylsyydet.Asumme ihan "cityssä" eli ulkoilu suoritetaan remmin päässä.Tosin päästän yhden koiran irti kerrallaan ,jolloin ehdin etsiä ja löytää kakkapussiin tulevat.Onneksi Merenrannassa koirat voivat olla irti ja siitä ne nauttivat.Myös me,meri on aina erilainen.
Tänä viikonloppuna tuuli puhalsi pohjoisesta jäätävää, joka meren rannassa  oli vielälin jäätävämpää.Hiekkaranta oli harmaan meren alla,se vähän ihmetytti koiria.Kukaan ei halunnut uida.

Sylvi


Sissi ja Roppa


Mamma kouluttaa junioria

Kiiraa ei meri kiinnostanut vaan- keppi !


Meri jäätymässä.Kauempana sulan reunalla oli 4 kuikkaa?

lauantai 7. tammikuuta 2012

Valkeaa lunta

Tänään saimme hieman lunta ja pellon lumipinta kannatti koiria.Kyllä se valkoinen maa saa kaiken näyttämään valoisammalta.Lisäksi täyskuu antoi valoa illan hämyyn.Kevättä kohti mennään!
Roppa etsi myyriä,Sylvi valvoi

Anna minä näytän! (Sylvi )


Kaksipäinen koira? Ropan takana Sissi

Kiiran,joukon Johtaja


Roppa tarkkana


Lumen kauneutta sinisessä hetkessä

perjantai 6. tammikuuta 2012

Loppiainen 2012

Kävimme taas Tammisaaressa,kaupunkilomalla.Sitä sai taiteilla neljän koiran ja kakkapussin kanssa,koirat hihnassa.
Kävimme myös Merenrannassa ja koirat nauttivat todella paljon juoksiessaan pitkin mänty-kangasta ja sitten merenrannantaa pitkin, Sylvi olisi mennyt uimaankin!Ilma oli ihan mukava,nollan tietämillä,hieman aurinkokin ehkä pilkahteli pilven takaa.
Mäntymetsä ei ollut säästynyt myrskyn tuhoilta,komeita mäntyjä oli kaatunut polkujen päälle.

Roppa kaatuneen männyn edessä,mistä nyt mennään?

Roppa ja Sissi innostuivat juoksemaan rantaa pitkin,Sylvi kävi komentamassa taas ruotuun!

Sissi


Roppa ja Sissi



Sissi taiteili liukkailla kallioilla,vaan ei pudonnut


Ja Kiira löysi taas kepin


Loppuun kuva Pomon kasvattamasta Kaunokaisesta !



tiistai 3. tammikuuta 2012

Onnea Sylvi 10 vuotta!

Tänään oli Sylvin vuoro juhlia!
Kymmenen vuotta tuli täyteen,kun Sylvi syntyi Saksassa 6 muun pennun kanssa.Naukka-mamma koki kovia,sairastui pian synnytyksen jälkeen,mutta koko pentue selvisi hyvin,Sybilen avustuksella.Meille Sylvi tuli huhtikuussa,asuttuaan pari viikkoa ensin toisessa perheessä.Ehkä jotain tapahtui siellä,sillä Sylvi on hieman arka,paitsi tutuille.Niitä se rakastaa koko pienellä länderin-sydämellä.Ja antaa nuoluterapiaa!Sylvin intohimo on metsästää myyriä,vaikka yhtään elävää se ei olekkaan saanut kiinni.Mutta monta koloa on kaivettu!
Sylvi on ehdoton joukon vetäjä,aina etujoukossa viemässä laumaa .Jos jotain epäillyttävää näkyy,se antaa Kiiran ja Ropan hoitaa hommat,siirtyen itse taaemmaksi.Ja hommat hoituvat!
Sylvillä on upeat hörö-korvat

Sylvi ei vettä pelkää,siitä vain lätäköstä yli

Kymmenen nakki-kynttilää hävisi kakusta heti.
Onnea Sylvi!