Välillä voisi liittyä lumenpudottajan kimppaan ja karistaa lumet niskasta-paljonkohan matkarahaa noista karvakuonoista saisi?Ei suinkaan, kavereissa ei ole mitään vikaa, mutta tämä talvi välillä mättää.
Olen tampannut "kinttupolkua" aika mukavaksi kulkea mutta viime yön myrskytuuli oli täyttänyt sen lumella.Upeasta polusta ei tietoakaan aavalla lumikentällä.
Siinä sitä rämmittiin uppoavassa lumikentässä tuulen vielä tuiskuttaessa jäätävää kylmyyttä kasvoihin.Ropan puku valui pois takajaloista sen yrittäessä hyppiä lumessa,Sylvi oli kääntymässä heti kotiin, Sissi vain ihmetteli Kiiran kanssa.
Viisi-kuukautis-pentujuhla lähestyy!Olen kutsunut Raasillan A-pennut perheineen 5.2 meille ja kaikki paitsi Ninni pääsevät tulemaan.Upeaa!Ninni kävi näyttäytymässä viime torstaina ja upea typykkä siitä on kasvanut.Sissin mielestä Ninni ei olisi saanut tulla hetkeksikään syliini, Sissi on aika kova komentamaan (kun isotätejä ei voi) Hetken päästä Ninni oli tasavertaisena kisaamassa ja vauhtia riitti.Ninnillä on upea pitkä turkki, aivan mahtava parta.Suloinen pentu, Katilla ja Terolla koira hyvin hallinnassa.
Eilen kävin antamassa teippausapua Elsielle.Otto-poika inhoaa korvien teippaamista, mutta hyvinhän korvat saatiin lookkiin hetken pyristelyn jälkeen.Luultavasti ovat jo pois teipeistä tänään.Ihana pusuttelija ja edelleen pennuista suurin,komea kaveri kasvamassa Elsielle ja Heikille.
Aikamoisia pystykorvia nämä pennut ovat, mutta osalla korvat ovat hyvännäköiset hetken teippauksen jälkeen.Pitkät hännät Roppa on periyttänyt ,Sisilläkin sentin pidempi kuin mammalla.
Laitan tähän muutaman kuvan Ninnistä,Raasillan Alacer.Kuvat eivät ole hyviä,eivät tee oikeutta Ninnille!
Alimmassa kuvassa Kiira,Roppa ja Sissi, näin auvoista yhteiselämä on.Toki toisenlaisia hetkiäkin on...
Ja tietysti pari lumikuvaakin...
sunnuntai 30. tammikuuta 2011
perjantai 14. tammikuuta 2011
Hankikantoa ja ilveksen jälkiä
Pitkästä aikaa hangen päällä oli hankikanto ja sekös oli mieleistä koirille.Sissi ei uskoa silmiään, kun Sylvi nousi polulta hangelle ja alkoi juosta.Pennulle avautui uusi maailma : voi juosta pitkin poikin.Voi elämän iloa!
Voi nuuskia muiden jälkiä, varsinkin Sylvi on erinomainen opettaja hiirien ja myyrien kulkureiteillä.
Puolimetsän risteyksessä taas Pomo sai nähdä mielenkiintoista :tuoreet (edellisen yön aikana) ilveksenjäljet.
Koiria ne eivät kovasti kiinnostaneet.Pentu kasvaa silmissä, uusi villapusero pitää ottaa käyttöön.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011
Sukulaisvierailu
Perjantaina päätimme lähteä, pitkästä aikaa, koko porukan kanssa Reissuun.Tarkoitus oli yöpyä Koskissa, mutta talven kylmyys ei ehtinyt vaihtua asumiskelpoiseksi parin tunnin lämmittämisen jälkeenkään.
Jatkoimme lumitöiden jälkeen tapaamaan Sukulaisia ja Ropan kasvattajia eli Pekan ja Annun luo Kierimoon.
Sissi sai tavata Foxi-tädin ja Ruuti-isoäidin sekä kennelpojat Danten ja Banjon.Foxi oli upeasti pyöristynyt ja hormonit terävöittäneet mieltä. Banjon mielestä Sissi oli ihan ok.Oli tosi mukava tavata.Kiitos vain Annu ja Pekka taas kerran.Toki pientä muistutusta tuli teippaamattomista korvista, ja kotiintultua Sissi sai taas teipit.
Talvi jatkuu Raasillassa, lunta riittää.Sissi on päässyt lenkkeilemään lumisessä metsässä.Ropalla on alkanut juoksut,noin 4 kk synnytyksestä.Sissin mielestä Mamma tuoksuu kovin kummalliselta.Ja välillä se ärähtääkin, ensimmäisiä kertoja.Lenkkien jälkeen uni maittaa!

torstai 6. tammikuuta 2011
Uusi vuosi
Huh,huh, onpa siitä pitkä aika kun viimeeksi blogiin on kirjoitettu.Kelpaako selitykseksi joulu ja muut kiireet,lomatkin kun on jo pidetty syksyllä.(miksiköhän?)
Elämä jatkuu mukavasti, pentu kasvaa silmissä ja muutkin voivat hyvin.Toissapäivänä Sylvi vietti 9-vuotispäivää pienin juhlimisin.Pennut täyttivät 4 kk-kovasti onnea kaikille A-kerholaisille.
Ihan ikävä on näitä pentuja.Onneksi suunnitelmissa on 5kk tapaaminen täällä Raasillassa tammikuun lopulla.

Sissistä on kasvanut touhukas,energinen,peloton ja länderipilkkujakin löytyy.Tällä hetkellä neiti Näpsäkkä on erikoistunut pureskelemaan melkeinpä mitä tahansa;tyynynkulmia,hanskoja,päiväpeittoa.Maitohampaat putoilevat edestä, uusia rautahampaita pilkottaa ikenistä.Myös ruokapöydästä se yrittää saada herkkuja;joulupöydän maksapateepurkin tyhjennys melkein onnistui.Toisaalta sen valloittavat pusut sulattavat jokaisen vierailijan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)