tiistai 26. helmikuuta 2013

Helmikuun loppu

Vihdoin aurinko näyttäytyi piitkän tauon jälkeen.Muutamia kuvia menneeltä viikonlopulta





Meillä on muutama puutarhuri töissä aina öisin.Lyhentävät liian pitkiä omenapuun oksia.Sissi ja Roppa nauttivat "nameista" hangella yötöiden jälkeen









                                                Yksi risti kaksi,Kiiran askeleita




Illansuussa usva teki talvisesta maisemasta hienon.Kiirakin löysi taas kepin.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Milon terveiset Täbystä!

Milo,Raasillan Bonny Butler,on päässyt talven iloihin kiinni.Kuulemma hiihtokin sujuu, tai siis ladun vierellä hienosti juokseminen.
Tässä omistajansa kanssa luistelemassa. Näyttää naapurimaassa olevan myös lunta.


Milo voi hyvin.,Agility-kurssin alkamista odotellaan (vasta 1 vuotiaana pääse mukaan).Näyttäisi,että Milo jää mediksi,nyt 10kk iässä säkäkorkeus 43 ja painoa 11.5kg.
Mukavaa talvea Milolle ja omistajille Annikalle,Hannalle ja Robertille.

Täällä Raasillassa kevät jo näyttää kurkkivan lumikasojen takaa.Kettu merkkailee innokkaasti yhteisiä kävelypolkujamme.Puron koskikara antoi lyhyhyen laulunäytteenkin ennen sukeltamistaan hyiseen veteen.Eipä näyttänyt kylmä vesi sitä paljon haittaavan,pieni ravistus sukelluksen jälkeen ja tarmokkaana se taas pyrähteli jään reunalla.Eilen pihalla vieraili meille uusi metsästäjä,varpuspöllö.Harmiksi kepo-harjoittelija ei saanut sitä metsästettyä kameran linssille!






Onneksi Sykelle riittää myyränhajuja lumihangessa,eikä vieläkään yhtään saalista kiinni!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tyynen terveiset näyttelystä

Tänään oli Tyyne ensimmäistä kertaa näyttelyssä.Se meni hienosti,vaikka tuomari olikin (liian)tiukka.Veera oli osannut upeasti viedä Tyyneä kehässä ja seisottaminen oli sujunut myös hyvin.Hienoa!Onnea Tyynelle ja Veeralle!Mese-isukki oli myös mukana ja mukava perhekuva tuli muistoksi.Kas tässä:


                                                  Tosi hyvä esittäminen!Hyvä Veera!

                                           Ei epäillystäkään,sukulaisia:  Tyyne ja Mese  

Mese oli ROP.Terveisiä Jyväskylään,kyllä kasvattaja voi olla ylpeä!                  

perjantai 15. helmikuuta 2013

Ropalla nakkikakun paikka

Eilen Roppa täytti 6 vuotta.Siis nakkikakun ja onnittelun aika!On monta tapaa syödä kakku,tässä yksi.Ensin kynttilät kiskotaan ulos kakusta,sitten ne syödään ja lopuksi herkullinen pohja ( taattua laaturuokaa,äitien tekemää..),mak

sista.







Tässä Roppa Kalevi ll kanssa

Roppa on tuonut paljon iloa meille näinä kuutena vuotena.Monet,hienot näyttelyreissut,sen esimerkillinen käyttäytyminen niissä.Sillä on upea luonne; luotettava, tasapainoinen .Se on tuonut meille 14 upeaa pentua.Muistankohan kaikki:Otto,Ruffe,Rafael,Muru,Ninni,Wilma,Sissis,Jalo,Ako,Milo,Kaisa,Tyyne,Maisa ja Pihka.Sitä kautta olemme saaneet tutustua moniin uusiin,mukaviin ihmisiin.Kiitos Annu ja Pekka hienosta koirasta.Samalla onnittelut Ruuti-äiskälle ja Soolo-iskälle sekä muille sisaruksille:Toto,Taavi,Wallu,Enni ja Foxi.

Onnittelukukaksi sopii Amatzonin lilja,joka aukaisi hienot kukat sopivasti:



Se on todella vanha kukka,isoäitini kotoa "pelastettu".Se on ollut hänellä jo 50-luvulla(valokuvien perusteella) ja välillä luulin sen jo kuolleen.Mutta hieman vettä ja rakkautta,niin  se alkoi taas kukoistaa.




Loppuun kuva tämänaamuiselta lenkiltä.Kiira löysi taas kepin.Luonto on kovin keväinen,korppi jo huutelee kosiolaulujaan.Koskikarakin on palannut purolle.Ja lunta löytyy!




keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Terveisiä Kaisalta

Dorthe lähetti postia Kaisalta.Agility-harjoittelu on alkanut ja Kaisa on ollut hyvin innokas.Toisaalta ,jos homma muuttuu liian vaativaksi,Kaisa lopettaa hommat.Kaikki siis hyvin!






Kaisa on hyvin sopeutunut laumaan kuten kuvassa näkyy.Kaisan kanssa Phoebe ja vanha Mac.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lunta ja vielä enemmän lunta

Helmikuu on hellinyt meitä lumella.Polkujen tekeminen (tai niiden ylläpitäminen) käy urheilusta,varsinkin koirille.




Toisaalta lumi auttaa näkemään luonnon pieniä ihmeitä siellä vierailevalle.Joen jään päällä oli pieniä tassun jälkiä ja ne loppuivat jään reunalle.Saukkohan se siinä oli tepsutellut!




Välillä puut pudottivat lumikuormaa oksiltaan



Kiitos kaverit mukavasta lenkistä!Mutta missä Sylvi,ikuinen myyrien etsijä?
Kaivamassa sitä myyrää,taas huonolla menestyksellä!


maanantai 4. helmikuuta 2013

Helmikuun helinää

Helmikuu alkoi mukavan talvisään avittamana.Tammikuun lopulla tosin suojalumi hetkeksi viilensi talon ja kuumensi tunteet,katkennut kuusi sähköjohtojen päällä riitti siihen.Onneksi sähkökatkosta  kesti vain 6 tuntia ja kynttilöitä löytyi .Viime talven 4 vuorokautta ilman sähköä oli vielä kovin lähellä !
Kävimme viikonlopulla ihailemassa Tammisaaren maisemia.Koirat ihmettelivät kovasti meren liukasta olomuotoa.











Lauantaina jään päällä oli hieman lunta,sunnuntaina se oli jo muuttunut jääksi.Kiirakin unohti hetkeksi kepit.Alla Roppa ihmettelemässä kiven tekemää avantoa.



Siisi:Kyllä talvikin on mukavaa vuodenaikaa!
SykeSissi