keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Akon vierailu ja lomatouhuja

Joskus lomasuunnitelmiin tulee muutoksia ,mutta sehän  voi olla positiivista.Olin varautunut keväiseen lomaan pihatöillä,mutta lumityöt eivät enää innosta.Koirien terveys asiat siis kuntoon.
Maanantaina kävin Ropan kanssa kuvaamassa kyynärät,hyviltä näyttivät.Rokotukset tulivat kuntoon,myös hammaskivet pois.Kiira sai myös rokotukset ja vanhaneiti kertoi selkeästi mielipiteensä siitä.
Tänään oli toinen osa siitä eli silmäpeilaus-kontrolli Ropalle ja kontrolli myös Sylville.Ropan silmät olivat terveet.Se pieni piste,joka löytyi 1.5 vuotiaana ja aiheutti silloin hetkellisen huolen on edelleen siellä,mutta niin pienenä,että vain mikroskoopilla näkyy"kauneuspisteenä".Sylvillä oli myös asiat hyvin,vasemman silmän kaihi ei ole kasvanut kuin aavistuksen,paineet hyvät.Huh Huh ,kyllä jännitti!Ja hyvältä tuntui,kun asiat olivat hyvin.
Sari on todella hyvä silmälääkäri,suosittelen lämpimästi.Selitti minulle sitä Sylvin jälkikaihia niin yksinkertaisesti,että ymmärsin.

                               Roppakin oli tyytyväinen ,silmät terveet!

Nuori-herra Ako piipahti eilen illalla .Ako on menossa näyttelyyn ja hyvältähän Ako näytti!Massaa on tullut hyvin,ei liikaa ja nuorella miehellä riittää virtaa.Tarvittaessa osaa rauhoittua ja keskittyä,ainakin hetkeksiSissi pääsi hetkeksi komentamaan pikkuveljeä pihalle.Kyllä isosisko näytti niin pieneltä verrattuna Akoon.Hyvin on Jenni Akoa myös nyppinyt,turkki oli hyvässä kunnossa.Komea kaveri!


Kyllä narttu ja uros ovat ihan eri kokoisia




Isosisko Sissi

ja pikkuveli Ako
                                                                       

1 kommentti:

  1. Onpa tosiaan Ako komea poika!
    Ja onnittelut silmätuloksista. :)

    VastaaPoista