sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Kotiinmuuttopäivä 3

Eilen lähdimme viemään Rauhaa ja Skumppaa Tampereelle.Rauhahan jää Tiinan ja Villen luo kahdeksi viikoksi ja siirtyy sitten omaan kotiin Tornioon Merjan ja Janin luo.Merja oli myös Tampereella kisaamassa ja niin Rauha sai jo tutustua Merjaan.Myös Skumpan omistaja Mirva oli Tampereella kisaamassa .Skumppa lähti yökylään Kleni-isän luo,Tiinan hellässä huomassa ja sunnuntaina Mirvan kisattua lähti jatkamaan matkaa Varkauteen omaan kotiin.

                                          Rauha syntymäkodissa

                                   Skumppa hakemassa voimia päivän uusille asioille

Agi-kisat olivat Jäähallin ympäristössä ja hieman erinäköiseltä siellä näytti kuin Raasillan-syntymäkodissa.Erilaisia koiria ja ihmisiä,kuulutuksia,paljon touhua ja tohinaa.Rauhaa ja Skumppaa tilanne ei paljon huolestuttanut,hieman se tyhmä kaulapanta ja joku kummallinen naru sen jatkeena häiritsi aluksi enemmän!Pennuthan eivät ole tottuneet kulkemaan hihnassa ja nyt piti sitäkin harjoitella.
Hetken päästä bongasimme Sumo-veljen ja Flaksi -siskon ja niin puolet pentueesta oli koossa.Pennuilla oli paljon ihailijoita,tuntui ,että puolet Suomen ländereistä oli paikalla omistajineen.Sekä kaikki Kleni-isän sukulaiset ja tutut.Pennut olivat tosi reippaita,vaikka niiden olemuksesta alkoi näkyä väsymys.Tiinalla oli häkki,johon saivat hetkeksi nukahtaa
Oli tosi mukava tavata Sumoa ja Flaksia.Pennut ovat selvästi kasvaneet "maailmalla",asuminen omassa kodissa on tehnyt hyvää.Niillä on hyvät,rakastavat kodit ja omistajat.

                                                Sumo.Taitaa Petra jo suunnitella sen uutta lookia


Meidän oli aika lähteä kotiin,sillä "vanhukset" kaipasivat jo iltajuttuja.Täytyy myöntää,että viimeisen pennun hyvästijättö tuntui aika pahalta,mutta kun kodissa odotti pentujen sänky tyhjänä,pieni kuoppa keskellä ja pientä pentukarvaa ympärillä,olo oli todella surullinen.Joku viisas on sanonut,että jos joku koskettaa sydäntäsi,sen jälki jää sinne iäksi.Ja siellä on kahdeksan pientä parsonländeriä pienine vaaleapunaisine tassuineen!

Skumppa,Raasillan Champagne lähtee Varkauteen.
Oikein hyvää koirapojan elämää!Flink-isoveli ja Mirva tulevat pitämään sinusta hyvää huolta ja luulen,että pääset myös agi-kentälle touhuamaan!



Rauha,Raasillan Carpe diem,tulee asumaan Torniossa,Merjan ja Janin luona.Sillä on kolme koirakaveria.
Ja luulen,että agi-kentät tulevat tutuiksi!Hyvää matkaa,Janin Rauhanturvaaja!Hyvää elämää Joulupukin
naapurissa!

                                  Huomaathan yhteensopivat värit Merjan kynsissä ja Rauhan pannassa
                               


Flaksi on kasvanut kolmen päivän aikana ja vieraskoreus on karissut.Teemu on joutunut muistuttamaan seurakoiran velvollisuuksista.Mutta kyllähän sen Flaksi tietää,välillä vain pitää olla oma itsensä eli neiti näppärä!
                         

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti